Kuvaus
Pohjolassa tavallisen kansan asu pysyi pääpiirteissään samana aina viikinkiajalta renessanssiin, ainoastaan pienet koristeet ja korut vaihtelivat ajan mukana. Kaupungeissa muodit toki vaihtuivat ja varakkaampi väki muutti pukeutumistaan vuosikymmenien ja –satojen vaihtuessa. Pohjimmiltaan kansan perusasu niin miehillä kuin naisillakin oli pitkä mekkopuku, housusukat tai housut, ja päähine. Naisilla päällysmekko oli yleinen ja miehillä vastaavasti viitta. Polvipituista tai sitä lyhyempää mekkoa kutsuttiin tunikaksi. Vaatteilla ei eroteltu sukupuolta niin tarkasti kuin nykyään, vaan haluttiin ennemminkin korostaa yhteiskunnallista asemaa. Miehet perivät ja käyttivät naisten vaatteita ja vastaavasti toisin päin. Pohjolassa vasta 1300-luvulla miesten pukeutuminen alkoi selkeästi eriytyä naisten vaatteista, kun miesten tunikat alkoivat lyhentyä ensin polvipituiseksi ja 1300-luvun lopulla vielä lyhyemmiksi. Toki lyhyempiä tunikoita käytettiin aiemminkin, mutta 1300-luvulla tällainen lyhyempi tunika niin sanotusti löi itsensä läpi. Tämä tunika sopii historiallisestikin niin miehille kuin naisille. Tämän lyhythihaisen tunikamallin helmaosassa on pitkät halkiot edessä ja takana, jolloin on saatu lisää liikkumatilaa jaloille. Erityisesti taistelussa mahdollisimman vapaa jalkojen liikkuvuus on tärkeää. Autenttisen käsintehdyn näköinen kangas on valmistettu 100% puuvillasta ja on kevyt sekä miellyttävän pehmeä käyttää. Lyhyissä hihoissa sekä V-mallisessa pääntiessä on koristeellinen tere, joka tuo tunikaan näyttävyyttä. Tämä tuote on valmistettu eläväisestä kankaasta, jonka tarkoitus on esittää vanhaa käsintehtyä vaatetta. Kankaassa saattaa siis olla pieniä pintavaurioita tai epätäydellisyyksiä. Väri ja pintarakenne voi myös hieman vaihdella. Sopii niin miehille kuin naisillekin Polvipituinen mitta Halkiot jalkojen vapaaseen liikkumiseen Valmistettu eläväisestä 100% puuvillakankaasta Koristetereet hihansuissa ja v-mallisessa kaula-aukossa Saatavilla vihreänä, tummanruskeana, sinisenä ja mustana Saatavilla koot S-4XL Koko Rinnanympärys Vyötärönympärys Korkeus olkasaumasta helmaan S 117 cm 107 cm 113 cm M 120 cm 109 cm 113 cm L 122 cm 118 cm 117 cm XL 128 cm 122 cm 118 cm XXL 140 cm 132 cm 121 cm 3XL 146 cm 138 cm 124 cm 4XL 161 cm 152 cm 124 cm Annetut mitat ovat vaatteen mitat. Vertaa mitoja esim. omaan lempipaitaan, jotta saat sopivan määrän liikkumavaraa ja valittua sopivan koon itsellesi.







